perjantai 13. maaliskuuta 2015

Viimeaikojen hankinnat ja työt

Blogissa on ollut nyt muutaman viikon ajan hieman hiljaista, mutta se ei tarkoita että olisin vain pyöritellyt peukkuja. Sen sijaan on tullut melko ahkerasti pyöriteltyä puikkoja ja osteltua lisämateriaalia ohjeiden muodossa :)

Aikaisemmin mainitsin tilanneeni Novita -lehden ja ensimmäinen numero saapuikin postissa jo ennen Desuconia, mutta siinä ruuhkassa en ehtinyt siitä paljoa vielä mainita.

Novita Kevät 2015
 En ole itse vielä aloittanut mitään työtä lehdestä, mutta siitä löytyy kyllä monia ihania ohjeita muunmuassa villapaitoihin ja tunikoihin, joita täytyy ehdottomasti kokeilla ^^

Muutkin uudet hankintani ovat Novitan tuotteita. Ensimmäinen on Novitan uusi Lapaslehti, jossa on yli 30 erilaista lapasmallia. Mukana on aivan perusmallit, joihin voi koristuksia tehdä itse, sekä muita ihania malleja joissa koristuksia on esimerkiksi tehty kirjoneulonnalla.


Novita Lapaslehti

Lapaslehdestä olen tehnyt yhdet lapaset virkkaamalla, ja yhdet neulotut lapaset ovat vielä kesken :)

Vielä hieman kerkeneräinen serkulle virkattu lapanen
 Aloitin tekemään serkulle synttärilahjaksi tumppuja, mutta aikataulu meni vähän tiukille, joten en ehtinyt ottaa kunnollisia kuvia. Tämän kuvan lähetin whatsapissa :P

Nämä tumput, joissa on bussikorttitaskut, tulevat omaan käyttöön :)
Olen neulomassa itselleni ensimmäisiä tumppuja, joihin tulee taskut bussikortille :) Todella käytännöllinen idea, joten oli pakko kokeilla toteuttaa xD Ainakin tähän asti olen ihan tyyytväinen tuotokseen :) Katsotaan sitten millainen lopputuloksesta tuleekaan :P Huomaattehan "yllättävät" Hatsune Miku -värit tumpuissa ;)

Uusin hankintani, joka tuli itseasiassa juuri tänään postissa on myös Novitan käsialaa :D Novitan Sukkalehti! Pidin tästä Lapaslehdestä erittäin paljon, joten kun kuulin että Novitalla on ollut myös Sukkalehteä valikoimassa, oli sellainen pakko jostain kaivaa myös itselle :D Lehtihän on jo sen verran vanha ettei sitä ollut enää saatavana kaupoista, eikä Novitan verkkokaupasta, joten olin erittäin iloinen kun tuli mahdollisuus ostaa kyseinen lehti sopuhintaan Facebookin Lankahamsterit -ryhmästä. ^^

Novitan Sukkalehdessä on todella monta ihanaa villasukkaohjetta ^^
Tästäkin lehdestä tulee varmasti tehtyä monta ihanaa sukkaparia ^^

Aikaisemmassa postauksessa kerroin aloittaneeni ensimmäisten villasukkien teon. Ilouutinen: ne sukat ovat valmiit ja käytössä :D

Raitasukat menivät miehelleni käyttöön ^^
Olen itse oikein tyytyväinen näihin sukkiin, vaikka ensimmäinen sukka menikin hieman opetellessa, mutta seuraavassa sukassa teinkin muutaman jutun sitten erilailla ja pidin enemmän lopputuloksesta. :)

Jopa kantapääkin onnistui ihan kivasti ^^
Olen myös aloittanut tekemään omia pitkävartisia sukkia :) Nämä eivät kyllä ole vielä ehtineet pitkällekkään, mutta tulevat vielä joku päivä varmasti valmistumaan. :D

Hieman vartta valmiina :)
Aikomukseni on ensin kokeilla millainen sukka tulee löytämälläni pitkävartisen sukan ohjeella, ja sitten aloitella tekemään itse kuvio- tai kirjoneulesukkia pitkällä varrella. :) Muutamia kivoja aiheita ja kuvioita liikkuu jo mielessä. ;P

Tässä taas hieman yhteenvetoa lähiaikojen puuhistani. :) Parasta kuitenkin mitä on tässä lähipäivinä tapahtunut on ensimmäinen myyntini Etsy -kaupastani ^^ Olen niin ylpeä ja iloinen, että joku on pitänyt niin paljon tuotoksestani ja tahtonut ostaa sellaisen itselleen. Tähän asti on pieni ääni pääkopassa pitänyt maantasalla hokemalla ettei sieltä todennäköisesti kukaan mitään osta, joten olin todella positiivisesti yllättynyt Etsyn ensimmäisen kaupan viestistä ^^

Kiitos teille kaikille lukijoille ja muille, jotka olette mainostaneet tekemisiäni :) Toivotaan että kauppa kävisi jatkossakin ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti